MIKÄ ON TEHOKKAIN KEINO PÄÄSTÄ LUTEISTA EROON?

Tämän päiväisessä aiheessa käymme lävitse tuholaistorjunnan tapoja joilla luteista päästään eroon vaihtelevalla menestyksellä. Osa torjunnoista on erittäin tehokkaita, ja osa on vähemmän tehokkaita, joilla ongelmaa vain pahennetaan entisestään.

MYRKYTYS

Luteet ovat tulleet valitettavasti resistanteiksi myrkyille, eivätkä myrkyt siis enää tehoa. Myrkyt eivät myöskään tapa luteiden munia. Tämän vuoksi myrkkyjä käytettäessä luteiden torjunta saattaa pahimmillaan kestää jopa 1/2 vuotta, ennen kuin ludeongelma on saatu taltutettua. Joissain tapauksissa ei silloinkaan. Myrkytyksessä osa huonekaluista tulee hävittää. Myrkytyksissä ei myöskään anneta työlle takuuta vaan sitä jatketaan niin kauan, kunnes kaikki luteet ovat kuolleet. Tämä tulee loppujen lopuksi maksamaan yhtä paljon, ellei enemmänkin kuin lämpötorjunta. Joudut myös asustelemaan kuukausia luteiden kanssa. Myrkytyksessä on mahdollista, että luteet siirtyvät naapuriasuntoihin.

HÖYRYTYS

Höyrytyksellä voidaan käydä sängyn ja kaappien rakenteita lävitse, mutta höyry tappaa ainoastaan siinä tapauksessa, että se osuu suoraan luteeseen tai luteen munaan. Esimerkiksi sängyn rakenteissa piilossa olevat luteet sekä munat säilyvät hengissä. Höyrytyksellä ei saada koko ludepopulaatiota tapettua. Jos joku kehuu höyryttämistä, kannattaa pyytää työlle 60pv takuu. Jos takuuta ei myönnetä, voit olla varma, että höyrytys ei ole tehokasta luteiden torjuntaa. Lämpökäsittelyn yhteydessä voidaan höyrykäsitellä kylpyhuone ja wc, koska siellä lude tai munat eivät pääse piiloon, jolloin ne kuolevat käsittelyn yhteydessä. Ainoana toimenpiteenä höyrytys on täysin turhaa touhua.

PÖLYTYS

Pölytys on tehokkaampaa kuin myrkytys. Luteet eivät voi tulla vastustuskykyisiksi piimaalle, kuten ovat jo myrkyille tulleet. Pölytyksen teho perustuu siihen, että luteiden olinpaikkoihin pölytetään luonnonmukaista fossiilista kivijauhetta, joka luteeseen päästyään rikkoo luteen luonnollisen suojakuoren ja joka kuivattaa luteen lopulta kuoliaaksi. Pölyttämällä päästään parhaaseen lopputulokseen 2-3 käsittelykerralla. Pölytys toistetaan niin moneen kertaan, että luteet on vihdoin tuhottu asuinympäristössäsi. Valitettavasti joissain tapauksissa tavaroita sekä kalusteita joudutaan hävittämään.

PAKASTAMINEN

Luteet saadaan tapettua tehokkaasti myös pakkasessa. Pakkasta pitää olla vähintään -20c astetta 3 vuorokauden ajan, jotta luteet ja kaikki luteiden eri kehitysasteet kuolisivat. Pakkasessa myös luteen munat kuolevat.

Jos kesämökillä on luteita, ne voi yrittää tappaa kylmyydellä jättämällä kesämökki pakkasen armoille talven ajaksi. Näistä on kylläkin huonoja kokemuksia, koska nykyään kovia pakkasia ei ole kovin useasti yli -20c astetta ja varsinkaan tarpeeksi pitkän aikaa. Toinen ongelma on, että luteet ryömivät eristevillojen väliin, minne pakkanen ei välttämättä yllä tappaviin lukemiin asti.

LÄMPÖTORJUNTA / LÄMPÖKÄSITTELY

Lämpökäsittely on näistä keinoista tehoikkain tapa päästä luteista eroon. Luteet kuolevat ensikäsittelyllä, eikä uusintakäsittelyä pääsääntöisesti tarvita. Myöskään huonekaluja ei tarvitse hävittää. Lämpökäsittely tappaa luteet sekä niiden munat. Lämpökäsittelyn kesto on 1 päivä, jonka jälkeen ongelma on ratkaistu. Yleensä lämpökäsittelylle annetaan 60 päivän takuu.

Jaa tämä ...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *