TALOYHTIÖIDEN VASTUU

taloyhtiöiden vastuu

Jos luteita löytyy jostakin kerrostalon huoneistosta, pitää toimeen ryhtyä heti. Luteiden tarkistus ja torjunta tulee hoitaa siten, että se on kokonaisvaltaista tarvittavassa laajuudessaan. Jos taloyhtiöstä löytyy luteita, ne saattavat levitä talon rakenteisiin ja tämä on aina erittäin vakava asia. Äärimmäisessä tapauksessa koko talo joudutaan jopa purkamaan. Näitäkin tapauksia on Suomessa ollut.

Jatka lukemista ”TALOYHTIÖIDEN VASTUU”

Bug Busters oli aamupostin uutisessa

Ludetorjunta Bug Busters oli aamupostin uutisissa, jossa käsiteltiin luteita ja niiden tuhoamista lämpötorjunnan avulla. Artikkeli sisälsi myös asiaa rotista, lintujen syöttökiellosta sekä täitartunnoista.

LUTIKOITA MEIDÄN HOTELLISSA?

Meiltä kysellään paljon ohjeita, miten tunnistaa hotellihuoneissa mahdolliset luteet sekä niiden tekemät jäljet ja miten toimia matkatavaroiden kanssa kotiin tullessa. Joten ajattelimme näin kesälomakauden kynnyksellä kirjoitella teille tiedonnälkäisille pieni tietopaketti aiheesta. Ihan alkuun kannattaa muistaa, että luteita voi saada tuliaisiksi niin Suomesta viiden tähden hotellista, kaverin kesämökiltä kuin Itä-Euroopan hämärimmästä hostellista, tosin todennäköisyys jälkimmäisessä on paljon suurempi.

Jatka lukemista ”LUTIKOITA MEIDÄN HOTELLISSA?”